Miltä maailma näyttää, kun tekoälystä tulee osa kaikkea – ei vain työkaluna, vaan ajattelevana, tuntevana, ennakoivana voimana? Onko se peili, joka paljastaa meistä sen, mitä emme haluaisi nähdä, vai uusi maailmanjärjestys, joka vapauttaa meidät lopullisesti rajoituksistamme?

Samaan aikaan toisaalla arkinen ja ruumiillinen rinnastuvat eksponentiaaliseen. Siinä missä tekoäly laskee todennäköisyyksiä, ihminen istuu hiljaa miettien, mistä kohtaa häntä puu kasvaisi. Ville K. Taipaleen runokokoelma ei tarjoa vastauksia, vaan kysymyksiä. Ehkä nyt on se hetki, jolloin meidän on pysähdyttävä miettimään, ennen kuin kehitys lakkaa kysymästä meiltä mitään.